Kävimme Capon kanssa koirahierojalla Ehyt-areenalla ja pakko myöntää että alkuun hieman jännitti että mitenköhän mahtaa hierojan käydä kun Capolle tuo "oma alue" on niin pirun tärkeä ja tuntemattomat ei ole kovin tervetulleita sille. Hieronta ei olisi voinut mennä paremmin. Hieroja Tuija Vahlroos oli aivan ilmiömäinen ja osasi hienosti luoda kontaktin Capoon. Taas saimme yhden uuden "Tuijan" meidän ja koiriemme elämään. Maaritit, Susannat ja Tuijat kun on varsin suosittuja meidän "koiramaailmassa"


Todellinen läpimurto koettiin perjantaina Tuijan Koirakoulun näyttelytreeneissä. Se oli meidän viimeinen kerta ja luvassa oli one on one -treeniä kurssin jälkeen.
Kasvattaja Maaritkin pääsi paikalle mikä oli todella tärkeää sillä Maarit hoitaa Capon handlaamiset. Maaritilla oli mukana Rhino  ja minä sain kunnian toimia babysitterinä kun Maarit treenasi Capon kanssa. Heti alkuun oli helppo huomata kuinka paljon paremmin Capokin jaksoi keskittyä ja nauttia treenistä kun ei tarvinnu hosua ja häslätä kierrokset tapissa. Illan aikana selvisi myös että Capo ottaa herkästi kierroksia kopeloinnista mutta ei ole todellisuudessa muuta kuin pelottavan äänekäs. Tämä oli äärimmäisen tärkeetä tietoa koska nyt Capon handlaaja Maarit ehkä joskus Teemukin tietää miten toimia Capoa esiteltäessä ja me tiedämme kotona miten treenaamme koskettelua Capon kanssa onnistuneesti. Tämä oli myös äärimmäisen tärkeä itselleni nähdä ne Capon rajat ja se että miten paljon Capo "on jo kertonut" itsestään mutta mä en ole osannut vain lukea näitä merkkejä. Tiestysti itteäni harmittaa että omalla käytökselläni on ollut varmasti isokin merkitys Capon käyttäytymiseen mutta kuten se Cesarkin puhuu niin en aio jäädä menneeseen suremaan sitä vaan kohdistaa nokkani kohti valoisaa yhteistä tulevaisuutta Capon kanssa. Olisko Capo näin rakas mulle jos meillä ei olisi ollut näitä alamäkiä..?

Lauantaina oli Helsingin Messukeskuksessa pentunäyttely. Kierrokset pyrittiin pitämään mahdollisimman alhaalla odottelun ajan mitä nyt Ulla Seppälä sai "karhuhalin"
Kehässä Capo meni todella sulavasti eikä reagoinut ympäristöönsä vaan keskittyi olennaiseen. Tuomarin lähestuessä tutkimaan päätti Capo napata hänetkin ystävälliseen karhun syleilyyn. Hienosti Capo antoi tuomarin koskea kunnes takapään kohdalla nassikka ajatteli että "kokeilenpas mitä tapahtuu jos päästän pienen pienen pörinän"... onneksi Maarit oli valpas ja sai herkulla Capoon kontaktin ja tilanne raukesi siihen.. Capo hävisi aivan upealle valkoiselle Inulinen uros-pennulle joka pokkasi myös ROP:in itselleen

Me saimme juuri sen mitä me halusimmekin, eli edistystä kehäkäyttäytymiseen sekä hyvän ja positiivisen näyttelykokemuksen Capolle. Niin ja saimmehan me myös loistavan arvostelun.

Capon arvostelu:
Tyypiltään erinomainen urospentu. Hyvä ilmeinen pää. Hieman kookkaat korvat. Erinomaiset rungon mittasuhteet ja vahvuus. Hyvä raajaluusto ja kulmaukset. Tasapainoinen ryhdikäs kokonaisuus. Erinomainen karva. Kaunis sivuliike takaa hieman kinnerahtaat. Määrätietoinen esiintyjä.
PEK 2 KP
Tuomari: Esa Ruotsalainen

Laitan kuvia näyttelystä heti kun saan ne ladattua tänne saitille.

Nyt on takana 8 viikkoa Barffausta Capon kanssa, paljon on tehty virheitä mutta rinnalla on myös onnistumisia. Pikku hiljaa alkaa tasapaino löytymään Capon ruokailussa.
Barf on ruokavaliona osoittautunut Capolle täysin oikeaksi valinnaksi. Capon etutassut ovat kokeneet isoja kehityksen harppauksia mistä olemme todella tyytyväisiä.
Capo on kehittynyt aivan valtavasti ja pentukuvia katsoessa on vaikea uskoa että sama koira on kyseessä.

Tässä on kuvakollaasi Capon pään kehityksestä toistaiseksi



Etutassut ovat tarkassa syynissä ja pyöritämmekin Capon arkea etutassut huomioiden lähes jokaikisessä asiassa.
Suurin osa lenkeistä tapahtuu pehmeällä maastolla vapaana jonka vuoksi luoksetulo Capolla on jotain aivan omaa luokkaansa.
Capolla on varsin vahva riista-/saalis-vietti ja pystymme katkaisemaan (ainakin vielä toistaiseksi ) jahdin TÄÄLLÄ-käskyllä vaikka Capo olisi jo hyvän 100m pinkonut saaliin perässä. Tästä olemme varsin ylpeitä ja jatkamme yhä päivittäin treenaamista tällä saralla tehden treeneistä aina hiukan haastavampia.

Viemme Capon ensi kertaa koirahierojalle ja tarkotus olisi joskus itse opiskella koirahieronnan salat ihan vain että voisin itse hemmotella meidän mussukoita ilman että tarvii pelätä vahingoittavansa koiria. Tytöt, varsinki Halla on jo sellainen että se heittäytyy eteeni heti lattialle ku näkee että istun lattialla ja olisi mahdollisuus päästä hierottavaksi..
Koirahieroja tulee muutenki olemaan hyvää kosketustreeniä Capolle jolle oma tila on tärkeä varsinkin ku kyse oli tuntemattoman ihmisen kosketuksesta, Capo on määrätietoinen pikkumies kuten viimekertainen tuomarikin sanoi.

Tässä tämän aamuinen "tassukuva"



Yksi äärimmäisen tärkeä ja ihana asia minkä olen huomannut tässä on kanssaihmisten tuki ja kannustus.
On ollut aivan uskomatonta nähdä kuinka moni ihminen tukee ja kannustaa meitä. Tiedän että meitä "Määrätietoisen miehen" omistajia amerikanakita-piireistä löytyy enemmänkin ja haluaisinkin ihan vertaistukena kuulla miten jokainen on selviytynyt koiran asettamista haasteista. Olenkin jo muutaman tarinan kuullut kuinka me emme ole olleet ainoita joilla on ollut vaikeeta ja päätä saanut raapia kaljunki uhalla että mites tästä eteenpäin mutta ilman Maarit Haavistoa, Susanna Visapäätä, Iida Huttusta, Tuija Varpulaa, Susanna Kujalaa ja monta muuta emme olisi tässä pisteessä missä olemme nyt, eli nenä rohkeasti kohti uusia ja vanhojakin haasteita.

Kävimme Capon kanssa viikko sitten sunnuntaina Susanna Visapään luona Mäntsälässä. Susanna on meidän luotto koirankouluttaja jo tyttöjen pentuajasta lähtien .

Susannalla oli uusia treenausmenetelmiä meille liittyen Capon ruoka vartiointiin ja saatiin paljon neuvoja miten liittää lapsi turvallisesti myös mukaan koiran arkirutiineihin sekä treenamiseen. Suurella innolla aloitimme treenamisen uusilla menetelmillä ja jo kolmannen treenipäivän kohdalla Capon sitten pörähti mulle mun kopeloidessa sitä läpi ja Teemun pitäessä kontaktia herkulla samaa aikaa.. Ensimmäinen reaktio oli että irrotin kädet irti ja heti perään laitoin ne takas kiinni että saatin vietyä treeni loppuun mutta periaatteessahan vahinko oli jo tapahtunut. Otin hetken happea ja olin menossa jatkaa treeniä kun capo rupesi tuijottamaan mua olkansa yli ja mun itsevarmuus mureni ihan palasiksi..
On nuo raskaushormoonit vain jännä juttu mitä ne saa naisessa aikaseksi. Seuraavana päivänä vietin useamman tovin Susannan kanssa puhelimessa mistä oli aivan valtavasti apua. Hommasimme Capolle heti seuraavana päivänä kankaisen kuonokopan jonka avulla rupeamme treenaamaan uudelleen tuota kopelointia herkkujen läheisyydessä. Jospa siitä kuonokopasta olisi apua kunnes olen taas "oma itseni" .

Perjantaina olimme jälleen Tuija Varpulan vetämissä näyttelytreeneissä, nolosti tulimme 30 min myöhässä kun "pääsi taas tuo talvi yllättämään"  . Meillä oli talvirenkaat viisaasti vaihdettu jo edellisenä iltana mutta liikenteestä huomasi että kovin monella muulla ei ollut... Tuijalla on kyllä silmää tuohon näyttelytouhuun ja hän osannut meitä neuvoa monessa pienessäkin asiassa mitä ei olisi itselle edes tullut mieleen.

Sitten koitti vihdoin sunnuntai.. Capon ensimmäinen pentunäyttely Lahdessa. Capo oli tietysti puunattu kykyjemme mukaan vimpan päälle ja parin tunnin ajomatka sujui aika jännittävissä fiiliksissä. Meillä ei ollut mitään odotuksia sijoitusten suhteen ja lähinnä toivottiin hyvää kehäkäyttäytymistä ja mitä mahdollinen arvostelu mahtaisi sanoa.. Capon kasvattaja Maarit handlasi itse Capon ja heti oli nähtävissä heidän välinen yhteys.
Tuomarin katsoessa hampaita Capo hieman pörähti mutta onneksi tuomari ei antanut periksi vaan jatkoi kunnes Capo lopetti, tämä oli myös valtavan onnistunut treeni Capolle. Kehässä Capo ei juuri huomannut edes muita koiria vaan oli täysin Maaritin komennon alla ja se oli upeeta katseltavaa.
Capo valittiin rotunsa parhaaksi pennuksi ja sai aivan upean arvostelun.

"Kaunis kokonaisuus. Ihastuttavat mittasuhteet ja ryhti, Hyvä pää. Kokoon sopiva rungon ja raajaluuston vahvuus. Hieno häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Erinomainen karva. Erinomainen sivuliike, takana hieman kinnerahtautta. Määrätietoinen pikkumies." Tuomari Esa Ruotsalainen.

Eli päivä oli jo ollut jo aivan täydellinen tuohon asti kunnes vielä kirsikaksi kakun päälle Maarit handlasi Capon RYP 3:seksi!










Saimme myös näyttelyssä napattua uusimman kuvan Capon etutassuista.
Näyttäis suunta olevan oikea, eikö?

Kaksi viikkoa pääsi vierähtämään viime päivityksestä. Kaikki vapaa-aika kului mm. Capon aitauksen rakentamiseen, ultra/neuvola/lääkärikäynteihin (rv 20!) sekä muihin arjen askareihin.

Viime sunnuntain punnitus oli aikas shokki. Painoa oli päässyt kertymään jopa 2,2kg viikossa! Pienen pohdiskelun jälkeen tajusimme syyksi edellisen viikon intensiivisen treenamisen ja tämän vuoksi useat kumotut lihapullat ja nakit. Uups Näitä herkkuja ei tietystikkään kukaan ymmärtänyt vähentää ruokamäärästä.. Seuraava viikko sujuikin sitten tarkasti grammoja laskeskellessa. Päätin sitten samalla tehdä ensimmäiset Barf-lihapullat Capolle. Sekoitin 3kg MUR-KIS:silta haettua sika-nauta jauhelihaa, 1 kg ihmisten sika-nauta jauhelihaa, 4 kananmunaa, merisuolaa, persiljaa ja valkosipulia.. Kyllä maistuu, ehkä jopa paremmin kun kaupan lihapullat. Nyt on treeni herkut vähennetty ruokamäärästä ja nyt toisella viikolla painoa ei päässyt kertymään kuin 900g. Tulipahan taas opittua kantapään kautta, onneksi nassikka on sen verran "tarkassa syynissä" että ruokamäärät oli päin honkia vain viikon ajan.

Ihanan ja erikoisen luonteen lisäksi Capon persoonallinen naama muuttuu alituiseen. Maski on jonkin verran haalistunut kohti kuonoa ja Capon vaaleat "yhdistyneet kulmakarvat" ovat tuoneet lisää ilmeikkyyttä Capon naamalle. Capon selkä on uuden pohjavillan myötä tummunut ja muiltakin osin Capo on saavuttanut isomman pojan "lookin"





Tässä kaiken tiimellyksessä kun olen itse ollut niin innokas treenaamaan Capon kanssa arki asioita on poikani, Oliverin treenaaminen Capon kanssa unohtunut tyystin. Tähän on nyt tullut muutos ja Oliver on otettu mukaan treeni tilanteisiin. Capo on varsin helppo motivoida ruualla ja herkuilla joten onnistuminen on taattua myös Oliverin kohdalla.

Aiemmista virheistä oppineena olemme varsin varovaisia yhtälössä lapset ja koirat. Oliver joutui n. vuosi sitten toisen rotuisen koiran hyökkäyksen kohteeksi ja tästä syystä emme jätä Oliveria koskaan keskenään koiran/koirien kanssa.





Ylihysteerisenä "äitinä" säikähdin tätä Capon yhden viikon painon nousua ja pelkäsin sen vaikuttavan ikävällä tavalla etutassujen oikenemiseen. Ilokseni sain kuitenkin huomata että kehitys on edelleen hyvään suuntaan.

Taas on yksi viikko pyörähtänyt ja toi ruokahärdelli alkaa pikkuhiljaa jo mennä rutiinilla.  Paino on noussut jälleen ihan kivasti ja painonnousu näyttäisi tasaantuneen. Tutuksi on tulleet kanan kaulat ja rustomurskeet, naudanmahat, sisäelinseokset ym.. "mielenkiintoiset" uudet lisäykset jääkaapissa.

Korjatakseni muutaman ihmisen uskomuksia, tarkoituksemme ei ollut barffata Capoa jotta saisimme hänestä mahdollisimman nopeasti ison ja massiivisen pennun. Barffaamalla pystymme paremmin/helpommin hallitsemaan Capon painonkehitystä ja pitämään huolen että saavutettu paino sisältää muuta kuin turhaa läskiä. Capo kasvaa huomattavasti pienipainoisempana, kuin moni muu (seurannut AA forumin "pentujen painoja" -keskustelua). Capon painon kehitys on  kuitenkin edistynyt hyvässä kg / viikko-suhteessa tästä huolimatta. Hidas kehittyminen näyttää myös palvelevan Capoa varsin hyvin eikä ole huomattavissa "kulmauksien menetystä", radikaalia takakorkeutta tai pitkäkaulaisuutta vaan Capo näyttää kehittyvän hyvin tasaisesti vailla mitään ylilyöntejä minkään osa-alueen kasvussa. "Hitaasti hyvää tulee" on mottomme Capon kohdalla ja näyttäisi pitävän hyvin paikkansa joka osa-alueella.

Capo on hyvin oman arvonsa tunteva amerikanakita eikä anna kenenkään "hyppiä silmilleen". Capo arvostaa omaa laumaansa vaikka etsiikin jo tilaisuuttaan nousta koirien kesken ylimmäiseksi. Miehelläni oli heti alusta parempi "ote" urospennun kasvattamiseen ja oma otteeni pääsi huomattavasti heikkenemään kun Capo murisi ensimmäisen kerran ruokakipolla minulle. Raskaushormoonit ja "äkäseltä" vaikuttava urospentu ei ole hyvä yhdistelmä ja onnistuinkin lietsomaan itselleni kaiken maailman kauhukuvia tulevaisuudesta.. Moni puhui minulle "järkeä" mutta tuntui ettei mikään auttanut kunnes eräänä iltana luin AA-forumilta keskustelua uroskoiran ruoka-aggressiosta.. Palaset vain napsahtivat paikoilleen ja totesin miehelleni että nyt loppu tämä meininki ja huomisesta lähtien meillä on Capon kanssa ihan uudet säännöt ja siitä se sitten lähti. Aloitin intensiivisen treenaamisen Capon kanssa, perus luoksetuloa, katsekontaktia, odottamista, lupaa ylipäätänsä ihan mihin tahansa mutta eniten treenattiin yhtälöä minä, Capo ja ruoka. Minun ja Capon välinen luottamus on kasvanut todella paljon ja olen ylpeä meidän välisestä suhteesta, ruuan, tai kipon läheisyydessä ei ole enään ongelmia ja muutenkin oma asemani tässä laumassa on vakiintunut myös Capon silmissä.